Marraskuun viimeisenä viikonloppuna Toronton Rogers Centerissa järjestettiin 15. vuosittainen  Aboriginal Festival. Kuulimme taoahtumasta sattumalta eräältä naiselta ollessamme ostoksilla ja päätimme ilman muuta tarttua tilaisuuteen. Kyseessä on tapahtuma, jonka järjestää kerran vuodessa voittoa tavoittelematon organisaatio nimeltä Art-I-Crafts of Ontario. Vuosien varrella tapahtumasta on kehittynyt tärkeä osa monien aboriginaalien sosiaalista ja kulttuurista elämää. Tapahtumaa tukevat monet organisaatiot, joista osa on aboriginaalien omia järjestöjä,m mutta osa myös ei aboriginaaleja organisaatioita. <?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

 

Festivaalin aikana Aboriginaaleilla on mahdollisuus kokoontua yhteen, juhlistaa kulttuuriaan ja esitellä kulttuuriaan lukuisille festivaalivieraille. Ohjelmassa on perinteinen tanssi- ja musiikkitapahtuma pow-wow, jossa näyttäviin perinteisiin asuihin pukeutuneet ihmiset tanssivat kilpaa perinteisiä tansseja. Lisäksi festivaalitiloissa on messutyyppisiä kojuja, joista voi ostaa alkuperäisasukkaiden myymiä tuotteita tai tutustua eri infopisteissä esiteltäviin teemoihin. Tapahtuman yhteydessä on myös jo kymmenen vuoden ajan järjestetty Aboriginal Music Awards tapahtuma, jossa palkitaan musiikin alalla menestyneitä alkuperäisasukkaita.

 

Sen lisäksi, että tapahtuma on festivaalivieraille oiva tapa tutustua alkuperäiskansan kulttuuriin, on siitä hyötyä myös aboriginaaleille itselleen. Messu alueella oli lukuisia pisteitä, joissa esiteltiin koulutusmahdollisuuksia, terveydenhuoltoa, mahdollisia työpaikkoja ym. Hyödyllistä alkuperäisasukkaille. Kyseessä on siis monipuolinen tapahtuma, joka toimii loistavana ja avartavana kulttuurien kohtaamispaikkana.

 

 

Myyntikojuista pystyi ostamaan muun muassa kasitoita

 

 

Itse saavuimme festivaalialueelle puolilta päivin ja aloitimme kiertelemällä messukojuja. Saimme mukaamme ilmaisen kangaskassin ja festivaalijulisteen sekä lukuisia lehtiä alkuperäisasukkaiden kulttuurista. Sattuipa matkan varrelle osumaan myös sosiaalityön tiedekunnan esittely piste, josta nappasin esitteen ihan vain mielenkiinnosta. Ajattelin huvikseni verrata sitä omaan koulutukseemme. Esitteestä löytyi luonnollisesti tietoa myös sosiaalityön suuntautumisvaihtoehdosta, joka käsitteli sosiaalityötä aboriginaalien parissa. Koulutus kestää Kanadassa neljä vuotta ja maksaa noin 2000 dollaria lukukausi. Halpaa ei yliopisto opiskelu siis Kanadassa ole.

 

Kierreltyämme jonkin aikaa siirryimme katsomon puolelle seuraamaan Grand Entrya. Kyseessä oli tapahtuman avaus, jossa kaikki alkuperäisasukkaat marssivat ympäri aluetta ja tanssivat perinteisiä tansseja. Ensin jokaisen heimon edustajat soittivat ja lauloivat oman heimonsa laulun, joka oli eräänlaista huutamista rummun tahdissa. Sitten tanssikulkue lähti liikeelle. Kaikkien heimojen esittäydyttyä alkoi pow-wow ja ihmiset tanssivat ja lauloivat monta tuntia yhteen menoon. Itse palasimme messukojujen pariin ja lopulta alkuillasta päädyimme syömään perinteistä intiaaniruokaa. Tosin osa ruokalajeista ei ollut kovin perinteisiä. Ainakaan meistä paahdettu leipä mansikoilla ja kermavaahdolla ei kuulostanut kovin perinteiseltä, mutta esimerkiksi maissikeitto ja vihannes-villiriisikeitto olivat herkullisia.

 

Ihmisia valmiina Grand Entryn alkuun

 

 Olen todella iloinen, että kuulimme tapahtumasta, sillä se oli varmasti ainutkertainen kokemus. Tietenkään ei voi sanoa, että festivaaleilla kokisi aitoa intiaanileirin tunnelmaa, sillä luonnollisesti tapahtuma on ajan myötöä kaupallistunut, mutta oli hienoa nähdä tällaisia tapahtumia järjestettävän ja huomata niiden keräävän yhteen ihmisä kulttuuritaustasta riippumatta.