Maanantaina Leila vei minut ostoksille paikkaan nimeltä Yorkdale mall. Kyseessä oli suuri kauppakeskus kahviloineen, lukuisine kauppoineen, elokuvateattereineen ja kojuineen. Kaupoissa näkyy jo paljon Halloween tavaraa, vaikka itse juhla on vasta lokakuun lopulla. Ihmiset ovat myös koristaneet puutarhojaan kurpitsoilla, kummituksilla ja muilla Halloween koristeilla. Myös kiitospäivä koristeita myydään paljon, sillä kiitospäivä on jo kolmen päivän kuluttua. Niinpä minullakin on ensi maanantai vapaata töistä. Ehkäpä silloin ehtisin  katsella hieman enemmän ympärilleni.

<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

 

Tavallisesti en juuri ehdi esimerkiksi ostoksille, sillä monet kaupat sulkevat jo kahdeksalta ja vähäinen vapaa-aikani on mennyt puhelinliittymän ja internetin kanssa taistellessa. Olen lopulta onnistunut saamaan itselleni paikallisen puhelinnumeron, jota varten minun oli myös ostettava uusi puhelin. Ostin halvimman mahdollisen, joka maksoi vain 20 dollaria! Internettiä on lähes mahdotonta saada vain kolmeksi kuukaudeksi, sillä suurin osa palvelun tarjoajista vaatii sitoutumista kahdeksi tai kolmeksi vuodeksi. Niinpä olen tyytynyt käyttämään Johnin ja Mary-Loun internettiä, jota pääsen ikävä kyllä käyttämään vain silloin, kun John ei ole kotona, sillä hän käyttää lähes kaiken aikansa, päivällistä lukuun ottamatta  tietokoneella. Niinpä yleensä nousen aamulla aikaisemmin, että ehdin käydä tietokoneella ennen töihin lähtöä. Toinen mahdollisuus on myöhään illalla Johnin mentyä nukkumaan.

 

Myös raha-asioiden kanssa on ollut ongelmia, sillä tähän mennessä olen onnistunut löytämään vain yhden ainoan pankkiautomaatin, josta pystyn nostamaan rahaa. Ensimmäinen vuokranmaksu häämöttää jo joten pian on taas mentävä Yonge Streetille, jolla tämä ainoa pankkiautomaatti sijaitsee. Sain lopulta kuulla myös toisesta tänne saapuvasta tytöstä. Hänen pitäisi saapua perjantaina jos hän saa työlupansa tällä viikolla. Olisi mukavaa jos hän ehtisi perille kiitospäiväksi.

 

1990726.jpg

 

Taalla kulutan suurimman osan paivistani. Suomi-Kodin hoivaosaston johtajan tyohuone.