Toisena viikonloppunani Torontossa minä, Essi, joka vihdoin oli saapunut paikalle sekä Ansku, toinen helsinkiläisistä sosionomi opiskelijoista, lähdimme käymään Toronton eläinpuistossa. Oppaaksemme saimme erään hoivaosaston asukkaan omaisen, joka tarjoutui viemään meidät puistoon. Päivä oli kaunis ja aurinkoinen ja lämmintä oli lähes 20 astetta, joten retki sujui siinä mielessä erittäin hyvin.

<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

 

Puisto oli jaettu kokonaisuuksiin eri maanosien mukaan. Meillä oli mahdollisuus nähdä afrikkalaisia, austraalialaisia, euraasialaisia, amerikkalaisia, kanadalaisia sekä latinalaisamerikkalaisia eläimiä. Mahdollisuus oli myös ajaa junalla puiston halki, mutta me päätimme kävellä, jotta voisimme viettää kussakin paikassa niin paljon aikaa kuin halusimme.

 

Puisto oli kooltaan todellakin hieman isompi kuin Korkeasaari ja vietimme siellä koko päivän aamu kymmenestä kello viiteen iltapäivällä. Eläimiä näimme perhosista ja käärmeistä aina norsuihin, kirahveihin ja myskihärkiin asti. Päivä oli todella kokemisen arvoinen.

 

 

2029948.jpg

 

Maisemat puistossa olivat erittain kauniita!

 

 

2029941.jpg

 

Hippoja!

 

 

2029942.jpg

 

Kaloja oli monenlaisia

 

 

2029945.jpg

 

Kirsi, Essi ja Ansku Toronton elainpuistossa

 

 

Illalla minä ja Essi lähdimme vielä Eton Centeriin etsimään syntymäpäivälahjaa Poppylle, Johnin ja Mary-Loun tyttärelle, joka täytti samana päivänä 17 vuotta. Päädyimme ostamaan kaksi suklaalevyä, koska kumpikaan meistä ei vielä tuntenut poppya kovin hyvin, sillä hän viettää talossa vain viikonloput.

 

Sunnuntaina teimme kahden tunnin kävelylenkin Toronton lenkkipoluilla ja maisemat olivat todella kauniita. Lopun päivää Essi lähinnä nukkui, sillä hän oli matkan jäljiltä todella väsynyt. Itse vietin iltaa perheen kanssa ja he opettivat minulle hauskan korttipelin nimeltä Racing Demon. Sain vasta-alkajana pelata vähemmillä korteilla kuin muut, mutta eihän se tietenkään minua auttanut. Hävisin joka tapauksessa!