Toisena päivänä kävimme muun muassa Wall Streetillä, joka oli koristeltu amerikkalaiseen tapaan.

Näköalaa Empire State Buildingin huipulta. Kuvassa Manhattan ja East River, jonka toisella puolella näkyy Brooklynin kaupunginosa.

Times Square kuului kolmannen päivän ohjelmaan

Times Squarilta ostin herkullisen kuuman Pretzelin

Neljäntenä päivänä kävimme muun muassa vapauden patsaalla

Hauskaa uutta vuotta 2009!

Päästyäni kotiin töistä söin päivällistä perheen kanssa ja noin kello kymmeneltä lähdin Leilan kanssa Agricola kirkkoon. Siellä pidettiin Midnight candlelight service, joka koostui pääasiassa amerikkalaisista joululauluista. Jokainen osanottaja sai myös kynttilän, joka loppuvaiheessa sytytettiin tuomaan valoa kirkkoon. Jumalanpalvelus loppui keskiyöllä, jonka jälkeen kiertelin Leilan kanssa katselemassa jouluvaloja, jotka amerikkalaiseen tapaan ovat aivan uskomattomia. Joitakin taloja tuskin näkee valojen ja jättimäisten vilkuttavien joulupukkien takaa. Erään talon valot jopa vilkkuivat ja vaihtuivat joululaulujen tahtiin. Kotona olin vasta puoli kaksi aamulla ja silloin olikin aika viedä joululahjat kuusen alle odottamaan aamua ja käydä itse nukkumaan.

Kanadassa varsinainen juhlapäivä on joulupäivä. Perhe heräsi aikaisin ja lähti joulukirkkoon, mutta minä ja Essi päätimme nukkua hieman pidempään. Perheen tultua kirkosta he valmistivat aamiaisen – pekonia, makkaraa, tomaatteja ja kananmunia, joista minä kasvissyöjänä tosin söin vain kananmunia ja tomaatteja. Syötyäni lähdin kauppaan ostamaan sokeria, jota Mary-Lou oli unohtanut ostaa ja palatessani muut olivat jo jakamassa lahjoja. Oletin saavani mahdollisesti yhden lahjan Essiltä, mutta Daisy (toinen perheen tytöistä) antoi minulle kokonaisen pinon paketteja. Sain yhden Johnilta ja Mary-Loulta, yhden Poppylta ja Daisylta, yhden Essiltä ja yhden perheen koiriltaJ Minä ja Essi annoimme tytöille suomalaista suklaata, ruisleipää ja muumilakritsit ja Johnille ja Mary-Loulle suomalaista kahvia sekä suomalaista designia olevat kahvikupit.

Lahjat valmiina jaettavaksi

Noin kello neljä päivällisvieraat olivat saapuneet ja aloitimme joulupäivällisen. Paikalla oli noin kaksikymmentä ihmistä, jotka olivat pääasiassa sukulaisia ja perhetuttuja. Monet heistä olin tavannut jo Thanksgiving päivällisillä aiemmin syksyllä. Tarjolla oli perinteisiä jouluruokia kuten kalkkunaa ja bataattimuhennosta. Noin kello kuusi lähdin harjoitteluohjaajani Leilan luo, jossa vietettiin suomalaista joulua kalkkunan, kinkun, rosollin ja lanttulaatikon voimin. Paikalla oli Leilan ystäviä Suomi-Kodista ja kirkosta. Päivällisen jälkeen luvassa oli lahjojen jakoa. Palattuani kotiin olikin jo nukkumaanmeno aika ja Boxing day eli tapaninpäivä kului seuraavan päivän New Yorkin matkaa varten pakkaillessa.

Joulupäivällinen Johnin ja Mary-Loun luona

Leilan luona joulua viettämässä

Siskoni Katri Eaton Centre -ostoskeskuksen kookkaan joulukuusen edessä

Nicole ja Michelle

Yksi tehtävästäni oli koota osallistujille infopaketti Suomi-Kodista ja päivän aikana käsitellyistä asioista 

Jokainen osallistuja sai Facts About Finland -kirjan

<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

1900-luvun alkupuolella suomalaiset yhteisöt olivat jo hyvin organisoituneita. Suomalaiset olivat perustaneet omat sanomalehtensä, urheiluseuransa ja seurakuntansa. Vuonna 1921 Kanadassa on tiedetty asuvan 21 494 suomalaisia sukujuuria omaavaa ihmistä. 1930-luvulla Kanada alkoi rajoittaa maahanmuuttoa tiukemmin ja maailmanlaajuisen laman vuoksi monet suomalaiset maahanmuuttajat jäivät työttömiksi ja niinpä monet muuttivat takaisin Suomeen. Tilanne ei lainkaan parantunut Toisen maailmansodan syttyessä ja Suomen joutuessa Neuvostoliiton vaikutuspiiriin. Suomen ja Kanadan suhteet muuttuivat etäisiksi ja maahanmuutto tyrehtyi.

Sotien jälkeen suhteet lämpenivät jälleen ja Kanadaan muutti lukuisia suomalaisia. Suurin osa Kanadassa tällä hetkellä asuvista suomalaisista on muuttanut maahan sotien jälkeen tai on toisen polven maahanmuuttajia, joiden vanhemmat ovat saapuneet sotien jälkeen. Suomalaisia tuli metsätöihin monet asettuivat samanlaisen ilmaston takia pohjoiseen jonne vakiintuivat suuret suomalaiset yhteisöt jotka elivät varsin omavaraisesti. Ajan mittaa yhteisöissä kehittyi oma kieli jota kutsuttiin ja yhä kutsutaan nimellä Finglish. Kyseessä on suomen ja englannin kielen sekoitus jota itsekin olen kuullut Suomi-Kodissa käytettävän. Yksi esimerkki on ilmaus 'Mä asun viidennellä lattialla'. Kyseessä on suomalainen muoto englannin kielisestä lauseesta 'I live on the 5^th floor'. Hyviä esimerkkejä  ovat myös 'basketti apeleja' eli basket of apples, joka tarkoittaa korillista omenoita ja 'sitinki huone' eli sitting room, joka tarkoittaa olohuonetta.  Ohjaajani kertoi myös, että monien kanadansuomalaisten käyttämä suomen kieli saattaa olla hieman vanhahtavaa, sillä heillä ei enää ole sukulaisia Suomessa ja niinpä he eivät kuule, miten kieli muuttuu ja kehittyy. Niinpä esimerkiksi ohjaajallani on välillä vaikeuksia ymmärtää Suomessa asuvia sukulaisiaan, jotka käyttävät uusimpia slangisanoja. Myös verbimuodot ja taivutusmuodot tuottavat usein ongelmia. Kuten ohjaajani oppi kantapään kautta – ihmiset menevät museoon, heitä ei laiteta museoon.  

Nykyään suuria suomalaisyhteisöjä on ainakin Thunder Bayn ja Sudburyn kaupungeissa, jotka ovat Torontosta muutama sataa kilometriä pohjoiseen. Monet suomalaiset viihtyvät yhä pohjoisessa, sillä kuten sain itsekin todeta käydessäni ohjaajani mökillä, luonto on siellä hyvin samanlaista kuin Suomessa. Nekin suomalaiset, jotka asuvat suurissa kaupungeissa usein ostavat mökin pohjoisesta. Torontossa on suomalaisia seurakuntia kuten Agricola Lutheran Congregation sekä suomalaisia lehtiä kuten Vapaa Sana ja Isien usko. Löytyypä Torontosta jopa suomalaisia tuotteita myyvä kauppa Finnish Placekin. Suomalaisia elokuvia voi käydä katsomassa Canadian Friends of Finland yhdistyksen toimitiloissa ja toisinaan siellä on myös muuta Suomeen liittyvää toimintaa kuten vähän aikaa sitten pidetty seminaari Suomen sisällissodasta.

<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

RN vastaa Suomen sairaanhoitajan tutkintoa. Kyseessä on neljä vuotta kestävä yliopistotutkinto, jonka yksi suuntautumisvaihtoehto on Geriatrical nursing. Suomi-Kodissa sairaanhoitajat ovat korkeimmin koulutettuja työntekijöitä ja huolehtivat muun muassa lääkkeitten jakamisesta ja suurimmasta  osasta paperitöitä. He eivät koskaan ota omia potilaita, joista huolehtivat koko päivän vaan auttavat hoitotyössä tarpeen tullen. Suomi-Kodissa jokaisessa vuorossa on oltava ainakin yksi sairaanhoitaja.

RPN vastaa Suomen lähihoitajan tutkintoa ja siihen on monenlaisia koulutusvaihtoehtoja. Opiskelun voi suorittaa kokopäiväisenä opiskeluna, osa-aika opiskeluna tai lähes kokonaan etänä. Kokopäiväisenä opiskeluna tutkinnon suoritusaika on kaksi vuotta. Sairaanhoitajan tutkintoon verrattuna lähihoitajat keskittyvät vähemmän johtamiseen, tutkimukseen sekä  resurssien hallintaan ja keskittyvät enemmän käytännön työhön. Suomi-Kodissa myöskään lähihoitajat eivät yleensä ota omia potilaita vaan huolehtivat lääkkeitten antamisesta, verenpaineen mittaamisesta ja muista enemmän sairaanhoidollisista tehtävistä. Suomi-Kodissa joka vuorossa on yleensä yksi tai kaksi lähihoitajaa.

PSW-tutkinnon suorittaminen kestää tavallisesti 21:stä viikosta yhteen vuoteen riippuen tutkinnon suorittamistavasta. PSW ei ole yliopistotasoinen tutkinto vaan olisi ehkä enemmän verrattavissa opistotasoisiin tutkintoihin Suomessa. PSW-tutkinnon suorittaneet toimivat avustavissa tehtävissä eri terveydenhuoltopalveluja tarjoavissa paikoissa. Suomi-Kodissa PSW-tutkinnon suorittaneet vastaavat jokapäiväisestä hoitoyöstä. Heidän tehtäviinsä kuuluvat syöttäminen, peseminen, pukeminen ym. jokapäiväiset tehtävät. Yksi PSW vastaa yleensä noin 6-8:sta asukkaasta.

Kaikille tutkinnoille on yhteistä se, että niihin kuuluu sekä sairaanhoidollisia kursseja sekä sosiaalityötä. Psykososiaalinen lähestymistapa, ammattietiikka, asiakkaan oikeudet sekä työntekijän oikeudellinen asema ovat tärkeitä kaikissa koulutusohjelmissa.

Nursinghome Administrator eli vanhainkodin johtaja on yleensä yksikön korkeimmin koulutettu henkilö. Voidakseen toimia johtajana on suoritettava jokin terveydenhuollon alan kandidaatin tai maisterin tutkinto. Tällaisia ovat esimerkiksi Health Care Bachelor Degree tai Health Care Master's Degree. Lisäksi on suoritettava yliopistotason Health Care Management tai Health Care Administration Program. Johtajat kuin myös sairaanhoitajat ja lähihoitajat saavat toimilupansa terveysministeriöltä.

Saadakseen pitää toimilupansa vanhainkodin johtajan on kerran kolmessa vuodessa toimitettava Ontario Long Term Care Association –järjestölle todisteet siitä, että on kouluttanut itseään ja pysynyt ajan tasalla oman alansa asioissa. Järjestölle on lähetettävä lista seminaareista, koulutustilaisuuksista, kursseista ja työpajoista, joihin johtaja on kolmen vuoden aikana osallistunut. Lisäksi on kirjattava eri komiteat, joiden jäsenenä on toiminut, vapaaehtoisjärjestöt, joissa on toiminut sekä opiskelijat, joita on ohjannut. Kaikista osallistumisista on oltava todistus ja toiminnat pisteytetään niiden arvon mukaan. Saadakseen pitää toimilupansa on päästävä minimi pistemäärään, joka on 30 pistettä. Esimerkiksi järjestöissä ja komiteoissa toimimisesta saa 2 pistettä joka vuosi. Seminaareista taas yhden pisteen kolmessa tunnissa. Pääsin seuraamaan, kun ohjaajani täytti kyselylomaketta ja se ei todellakaan ollut helppoa. Hänen oli tiedettävä täsmälleen, milloin hän oli ollut missäkin tilaisuudessa ja kuinka kauan tilaisuus oli kestänyt. Lisäksi hänen oli tiedettävä missä asemassa hän kulloinkin oli ollut eri järjestöissä ja komiteoissa.  Oli aika turhauttavaa käydä läpi vuoden 2006 papereita ja koittaa löytää tarvittavat todisteet eri tilaisuuksiin osallistumisesta.   

People’s Church on suuri kirkko karolinen kirkko Torontossa. Kirkkosali on jaettu parvi- ja permanto-osaan ja me pääsimme seuraamaan esitystä parvelta, mistä näkymä lavalle oli oikein hyvä. Tämän vuoden esitys oli dramaturinen musikaali Silent Night. Se oli toteutettu kokonaan seurakunnan toimesta ja oli tämän huomioon ottaen uskomattoman hyvä. Esiintyjät olivat erittäin hyviä näyttelijöitä ja laulajia ja myöhemmin saimme kuulla, ettei kellään heistä edes ollut teatteritaustaa. Lisäksi kirkon kuoro osallistui lauluihin noi kahdenkymmenen hengen orkesterin säestyksellä.

Näytelmä alkoi kapellimestarin tervetulopuheella, jonka jälkeen yleisö ja kuoro lauloivat yhdessä amerikkalaisia joululauluja. Sitten oli itse musikaalin vuoro. Musikaali sijoittui 1800-luvun alkupuolelle pieneen saksalaiseen kylään, jossa kirkolla oli erittäin hallitseva asema. Tarina kertoi papista, joka halusi avata kirkon ovet vähäosaisille ja levittää kristillistä sanomaa kaikkien tasa-arvoisuudesta ja siitä, että Jumala välittää jokaisesta ihmisestä. Tämä ei kuitenkaan ollut kovin yksinkertaista, sillä kirkon vanhin pappi ajatteli vain kirkon rahoja ja niitä ihmisiä, jotka pystyivät maksamaan kolehtia ja oletti toisenkin papin tekevän niin. Tietysti kaikki päättyi hyvin ja vähäosaisetkin pääsivät kirkkoon ja vanha pappi ymmärsi olleensa väärässä.

Kokonaisuudessaan musikaali oli upeasti toteutettu ja mielestäni se muistutti täydellisesti tyypillisiä amerikkalaisia lastenelokuvia ja tarinoita. Tätä vaikutelmaa ehkä vielä vahvistivat esityksen aikana soitetut amerikkalaiset joululaulut ja musiikki, joka oli kuin suoraan Disneyn elokuvista. Välillä sitä todella muistaa olevansa Pohjois-Amerikassa. Oli erittäin kiinnostavaa päästä näkemään tällainen joulunäytelmä ja seurakunta oli todella tehnyt upeaa työtä. Näytelmän jälkeen jokainen katsoja sai cd:lle äänitetyn jouluviestin yhdeltä People’s Churchin papilta ja lisäksi oli mahdollista käydä hakemassa ilmainen Raamattu. Näytelmä auttoi siis myös kirkkoa levittämään sanomaansa.     

Myos lavasteiden eteen oli nahty paljon vaivaa.

Aloitimme kierroksemme perjantai aamuna Royal Ontario museosta. Kyseessä oli valtava museo, jossa näimme esineitä kaikilta eri mantereilta aina dinosauruksista nykypäivään asti. Lisäksi Museossa oli tällä hetkellä timanttinäyttely, jossa esiteltiin timantin ominaisuuksia, louhintaa sekä historiaa. Esillä oli paljon timanttikoruja ja timantteja, joihin tutustua ja tutkia niiden eri ominaisuuksia kuten sähkönjohtamiskykyä tai eri leikkausmuotoja. Museossa hurahti helposti neljä tuntia, vaikka loppuvaiheessa keskittyminen alkoi jo hieman herpaantua.

Dino

Itse ihastuin tekstiili nayttelysta loytyneeseen kirjottuun monitoimirasiaan

Lauantaina aloitimme päivän suuntaamalla Hockey Hall of Fameen. Paikka oli hieman pienempi kuin Royal ontario Museo, mikä sopi meille erinomaisesti, sillä halusimme vielä ehtiä samana päivänä pidettäville Aboriginal festivaaleille. Hall of Famesta löytyi eri pelaajien pelipaitoja, tärkeissä otteluissa käytettyjä kiekkoja sekä erilaisa mitaaleja ja palkintoja. Pääsimmepä valokuvaan Stanley Cup pokaalinkin kanssa. Museo-osion lisäksi Hall of Famessa oli mahdollisuus kokeilla erilaisia interaktiivisia jääkiekko aiheisia pelejä tai tehdä ostoksia matkamuistomyymälässä. Essille mukaan tarttui Toronton oman joukkueen Toronto Maple Leavesien kaulahuivi. Loppupäivän vietimmekin sitten Aboriginaali festivaaleilla.

Voitin Stanley Cupin :)

Sunnuntaina aikomuksemme oli käydä ainakin kahdessa paikassa. Ensimmäinen kohteemme oli aivan kotitalomme lähellä sijaitseva linna Casa Loma. Kyseessä on linna, jonka aikoinaan rakennutti torontolainen liikemies Sir Henry Mill Pellatt itselleen ja vaimolleen Lady Mary Pellattille. Nykyään linna toimii museona ja on etenkin lapsiperheiden ja turistien suosiossa. Jouluisin siellä pidetään myyjäisiä ja tällä hetkellä siellä esitetään Prinsessa Ruusunen näytelmää. Linna oli jo sisustettu joulukuntoon ja lähes joka huoneesta löytyi pienempi tai suurempi joulukuusi ja yksi huone oli muutettu joulupukin pajaksi, jossa voi tavata itse joulupukin. Meille annettiin puhelimet, joista pystyimme kiertäessämme kuuntelemaan Henry ja Mary Pellattin kertomusta kustakin huoneesta. Ylimmästä kerroksesta löysimme myös paikan, jossa pystyi itse poseeraamaan prinsessana tai pukeutumaan vanhoihin asuihin ja otattamaan sitten itsestään valokuvan. Linna vaikutti ihanteelliselta vierailukohteelta lapsille ja oli mielestäni hyvä esimerkki siitä, miten museosta saadaan myös lapsia kiinnostava.

Casa Loma

Sir Henryn makuuhuone

Casa Lomasta suuntasimme Ontario Sciense Centreen. Paikka oli aika lailla verrattavissa Suomen Heurekaan. Siellä oli mahdollisuus tutustua eri näyttelyihin kuten avaruussaliin tai luonnontieteitten saliin. Kaikki oli kuitenkin toteutettu toiminnallisesti ja pääsimme itse tekemään monenlaisia testejä ja kokeita. Myös tämä paikka näytti olevan lapsiperheiden suosiossa enkä lainkaan ihmettele sitä. Olihan lapsenmielisillä aikuisillakin siellä oikein hauskaa.

Essi selvittaa kummat ovat skitsofreenikon aivot

CN Towerissa emme ehtineet viikonlopun aikana käydä, mutta suunnittelimme menevämme sinne, jonakin arki iltana jolloin voimme katsella jouluisen Toronton valoja.    

Keskiviikko 3.12

Keskiviikkona pääsimme vihdoinkin suorittamaan loppuun city pass kierroksemme. Pääsimme kumpikin sen verran aikaisin töistä, että ehdimme illalla poiketa CN  Towerissa.  CN Tower on ehkäpä Toronton katukuvan hallitsevin elementti. Se kohoaa 553:n metrin korkeuteen keskellä Toronton ydinkeskustaa ja pimeällä sitä ei voi olla huomaamatta, sillä se on valaistu kirjavilla valoilla. CN Tower toimii sekä tv-  että radioantennitornina. Lisäksi se on myös suosittu juhla- ja illanviettopaikka, sillä sieltä löytyvät niin baari ja kahvila kuin ravintolakin. Ukonilmalla tornia kannattaa myös pitää silmällä, sillä korkeutensa vuoksi se toimii oivana ukkosenjohdattimena ja siihen iskeekin salama noin 75 kertaa vuodessa.

CN Tower ulkoa

Saavuimme CN Towerille illan jo hämärryttyä joten tornin valot olivat jo päällä ja torni vaihtoi väriään vuoroin sinisestä punaiseksi ja vuoroin vihreästä sateenkaaren kirjavaksi. Torniin oli noustava näköalahissillä, jonka seinät ja lattia olivat osittain lasia hyvän näkymän takaamiseksi. Hissi matka tornin Look out –levelille 346:n metrin korkeuteen kesti suunnilleen minuutin ja lasikupolista aukesi upea näkymä yli koko Toronton. Meille oli kerrottu, että sään ollessa selkeä tornista voi nähdä aina Niagaran putouksille ja New Yorkiin asti. Itse en osannut erottaa New Yorkin valoja muista valoista, mutta ainakin taivas oli kirkas niin voin uskoa nähneeni New Yorkiin asti. Oli miten oli, näköala oli todella henkeäsalpaava. Sen lisäksi, että pystyimme ihailemaan öisen Toronton valoja pääsimme myös glass floor –kerrokseen, jonka lattia oli osittain tehty lasista. Glass floor –kerros sijaitsi 342:n metrin korkeudessa, joten lasilattialla kävely ei ollut minulle mikään miellyttävä kokemus, sillä satun potemaan lievää korkeanpaikan kammoa. Se oli kuitenkin hauska kokemus ja nyt voimme ainakin vihdoin sanoa käyneemme Toronton kuuluisimmassa rakennuksessa.

Nakymaa CN Towerista

Essi ja Kirsi CN Towerissa

Festivaalin aikana Aboriginaaleilla on mahdollisuus kokoontua yhteen, juhlistaa kulttuuriaan ja esitellä kulttuuriaan lukuisille festivaalivieraille. Ohjelmassa on perinteinen tanssi- ja musiikkitapahtuma pow-wow, jossa näyttäviin perinteisiin asuihin pukeutuneet ihmiset tanssivat kilpaa perinteisiä tansseja. Lisäksi festivaalitiloissa on messutyyppisiä kojuja, joista voi ostaa alkuperäisasukkaiden myymiä tuotteita tai tutustua eri infopisteissä esiteltäviin teemoihin. Tapahtuman yhteydessä on myös jo kymmenen vuoden ajan järjestetty Aboriginal Music Awards tapahtuma, jossa palkitaan musiikin alalla menestyneitä alkuperäisasukkaita.

Sen lisäksi, että tapahtuma on festivaalivieraille oiva tapa tutustua alkuperäiskansan kulttuuriin, on siitä hyötyä myös aboriginaaleille itselleen. Messu alueella oli lukuisia pisteitä, joissa esiteltiin koulutusmahdollisuuksia, terveydenhuoltoa, mahdollisia työpaikkoja ym. Hyödyllistä alkuperäisasukkaille. Kyseessä on siis monipuolinen tapahtuma, joka toimii loistavana ja avartavana kulttuurien kohtaamispaikkana.

Myyntikojuista pystyi ostamaan muun muassa kasitoita

Itse saavuimme festivaalialueelle puolilta päivin ja aloitimme kiertelemällä messukojuja. Saimme mukaamme ilmaisen kangaskassin ja festivaalijulisteen sekä lukuisia lehtiä alkuperäisasukkaiden kulttuurista. Sattuipa matkan varrelle osumaan myös sosiaalityön tiedekunnan esittely piste, josta nappasin esitteen ihan vain mielenkiinnosta. Ajattelin huvikseni verrata sitä omaan koulutukseemme. Esitteestä löytyi luonnollisesti tietoa myös sosiaalityön suuntautumisvaihtoehdosta, joka käsitteli sosiaalityötä aboriginaalien parissa. Koulutus kestää Kanadassa neljä vuotta ja maksaa noin 2000 dollaria lukukausi. Halpaa ei yliopisto opiskelu siis Kanadassa ole.

Kierreltyämme jonkin aikaa siirryimme katsomon puolelle seuraamaan Grand Entrya. Kyseessä oli tapahtuman avaus, jossa kaikki alkuperäisasukkaat marssivat ympäri aluetta ja tanssivat perinteisiä tansseja. Ensin jokaisen heimon edustajat soittivat ja lauloivat oman heimonsa laulun, joka oli eräänlaista huutamista rummun tahdissa. Sitten tanssikulkue lähti liikeelle. Kaikkien heimojen esittäydyttyä alkoi pow-wow ja ihmiset tanssivat ja lauloivat monta tuntia yhteen menoon. Itse palasimme messukojujen pariin ja lopulta alkuillasta päädyimme syömään perinteistä intiaaniruokaa. Tosin osa ruokalajeista ei ollut kovin perinteisiä. Ainakaan meistä paahdettu leipä mansikoilla ja kermavaahdolla ei kuulostanut kovin perinteiseltä, mutta esimerkiksi maissikeitto ja vihannes-villiriisikeitto olivat herkullisia.

Ihmisia valmiina Grand Entryn alkuun

<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

Rantakadun auringonlaskua

Kuubassa elettiin talviaikaa ja illat osoittautuivat yllättävän viileiksi. Muutamana päivänä satoi, mutta ehdimme toki viettää yhden uima-allas päivänkin. Meillä oli tapana kysyä vastaanotosta, millaista säätä seuraavaksi päiväksi on luvattu, sillä se auttoi meitä suunnittelemaan tulevaa ohjelmaa. Vastaus oli aina kylmää, mutta käytännössä lämpötila saattoi päivällä nousta 25:een asteeseen. Paikallisten englannin kielen taito osoittautui yllättävän huonoksi. Turistikeskuksissa englannilla pärjäsi, mutta vähänkin syrjäisemmillä alueilla tai pienemmissä liikkeissä ja ravintoloissa ihmiset eivät puhuneet kirjaimellisesti sanaakaan englantia. Itse osaan espanjasta aivan alkeet joten sen ja elekielen avulla oli pärjättävä.

Yksi parhaista kokemuksista matkan aikana olikin, kun lähdimme Leninin puistoon noin puolen tunnin matkan päähän Havannan keskustasta. Kierreltyämme puistossa koko päivän kävi ilmi, että puistoon oli mahdotonta saada taxia. Paikalliset eivät puhuneet lainkaan englantia, mutta onnistuimme selittämään haluavamme Havannaan. Ihmiset tulivat avuksemme pysäyttämään ohiajavia autoja ja yrittivät selittää meille bussireittiä. Lopulta ohi sattui ajamaan bussi ja eräs mies pysäytti sen ja kertoi kuljettajalle minne haluamme. Lisäkis hän vielä antoi meille Kuuban rahaa, jolla maksaa matkamme. Kuubassa on nimittäin kaksi eri valuuttaa, yksi turisteille ja yksi paikallisille. Meillä ei luonnollisesti ollut paikallisten rahaa ja busii ei huolinut turistirahoja. Oli siinä matkustajilla naurussa pitelemistä kun astuimme bussiin. Kaikki olivat kuitenkin todella ystävällisiä ja huolehtivat, että jäämme pois oikealla pysäkillä ja pääsemme vaihtamaan Havannan bussiin. Havannan bussin kuljettaja vieläpä antoi meille peson alennusta, sillä paikalliset rahavaramme eivät olleet aivan riittävät viiden ihmisen matkoihin. Kokemus oli erittäin mielenkiintoinen ja siitä jäi kaikille todella hyvä mieli. Oli hienoa huomata, kuinka ihmisten kanssa tulee toimeen ilman yhteistä kieltä jos vain haluaa.

Pitkan etsinnan jalkeen loysimme Leninin patsaan

John Lennon puistossa tormasimme itseensa John Lennoniin

Toinen asia, joka Havannasta jäi erityisesti mieleen olivat pimeät taxit. Ne olivat sekä helpoin että halvin tapa kulkea paikasta toiseen. Taxit eivät poikenneet Havannan yleisestä katukuvasta vaan olivat vanhoja värikkäitä amerikkalaisia autoja tai pieniä ladoja. Oli varsinainen kokemus ahtaa viisi ihmistä ladan kyytiin tai matkustaa vanhalla amerikkalaisella autolla, josta puuttuivat ovet. Yhtä taxia piti työntää jokaisen pysähdyksen jälkeen, että auto saatiin liikkeelle ja välillä oli pidettävä taukoja, ettei moottori päässyt ylikuumenemaan. Itse olen sitä mieltä, että viikko olisi ollut paljon tylsempi ilman jokapäiväisiä taximatkoja.

Menossa pimean taxin kyytiin

Ei ihan osuvin kenkavalinta koko paivan kavelya varten!

Havanna kaupunkina osoittautui erittäin monipuoliseksi. Kaupungista löytyi museoita, kirkkoja, kalliita hotelleja, turistikauppoja, paikallisia pieniä liikkeitä, markkinoita sekä erittäin köyhiä paikallisten asuinalueita. Yleisesti ihmiset Havannassa ovat hyvin köyhiä, sillä ihmiset muuttavat maaseudulta pääkaupunkiin ansaitakseen turismilla. Turismi on paras tapa ansaita rahaa, mutta toisaalta Havannassa hinnat ovat myös huomattavasti korkeampia kuin muualla Kuubassa ja niinpä tulos on oikeastaan plus miinus nolla. Havannassa asuu tällä hetkellä noin 2 miljoonaa ihmistä, joista noin miljoona on poliiseja. Kyseessä on kommunistinen maa joten suurin osa ihmisistä on valtion palveluksessa. Palkka jota valtio maksaa on lähes kaikille sama. Poikkeuksia ovat korkeasti koulutetut ihmiset kuten lääkärit tai asianajajat. Valtion maksama palkka on pieni ja sen vuoksi monet harjoittavat myös itsenäistä liiketoimintaa kuten ajavat pimeää taxia tai myyvät tuotteita markkinoilla. Myös kerjääminen on erittäin yleistä. Kuuba ei edelleenkään tee kauppaa USA:n kanssa ja esimerkiksi kanadalaisten passeihin ei leimata Kuuban leimaa, sillä kuubalaiset eivät halua aiheuttaa kanadalaisille ongelmia USA:n rajalla. Tämä on melko huvittavaa, sillä kuietnkin USA:n dollarit ovat yleisesti käytössä maksuvälineenä ja esimerkiksi Havannan kaupungintalo on tarkka kopio valkoisesta talosta.

Havannan keskustaa

Tormasimme armeijan rakennukseen, joka oli varustettu Che Guevaran kuvalla

Viikon aikana meillä oli aikaa käydä Havannan kaupunkikierroksella, vallankumous museossa ja Leninin puistossa saekä tutustua Havannan vanhaan kaupunkiin, moderniin keskustaan sekä kuubalaisiin sikareihin ja mojito-drinkkeihin. Viikko oli erittäin antoisa ja tervetullut tilaisuus rentoutua harjoittelun lomassa. Paluu lumiseen Kanadaan ei liiemmin houkutellut, mutta täällä sitä taas ollaan räntäsateen ja purevan kylmän tuulen armoilla.